
Olen vankka EU:n ja euron vastustaja, sekä Suomalaisuuden kannattaja.
Olen ehdottomasti Malmin lentokentän säilyttämisen kannalla.
Mielestäni on tärkeätä myös vanhojen rakennusten säästäminen ja kunnossa pitäminen.
Mielestäni vanhoja rautatieasemia ja vanhaa rataverkostoa ja kalustoa tulee säästää ja hoitaa. Olen erittäin kiinnostunut lukemaan erilaisista Suomen rautatien historiaan liittyvästä aineistoista.
En kannata turhaa yksityisautoilua. Helsingissä pärjää perustarpeissa edullisella joukkoliikenteellä.
Mielestäni paikallisen urheiluseuran tulee edistää paikallisurheilua eikä vaalia yksityisautoilun tarvetta urheilupaikkoja valitessa.
---
Ei, en ole poliitikko enkä politiikkaan pyrkimässä, vastustan politiikkaa ja
kannatan kansanvaltaa. Poliitikoilla ei ole todellisuuden tajua eikä järkeä,
miksi siis sellaisia apinoita äänestämäänkään. Täällä on vain liikaa ihmisiä
jotka eivät uskalla sanoa mielipiteitään julkisesti, pelkäävät Suomessa
vallitsevaa poliitikkojen lietsomaa sananvapauden riistoa.